lauantai 1. joulukuuta 2012

Baños

Montañita vaihtui keskimaassa Tungurahuan maakunnassa sijaitsevaan Bañosiin taman viikon maanantaina ja tarkoituksena oli tulla rauhoittumaan hetkeksi hektisen startin jalkeen.
Tata pienta kaupunkia ymparoi upeat vuoret ja vain puolen tunnin ajomatkan paassa sijaitsee edelleen aktiivinen tulivuori, joten maasto ymparilla on sanoinkuvaamattoman kaunista ja vehreaa.

On vaikeaa pukea sanoiksi tata tunnelmaa. Suomessa ollessa unohtaa, miksi sita matkustaa, mutta kun loytaa itsensa uimasta vesiputouksen alla, sateenkaari silmissa ja upeita ihmisia ymparilla, ei edes muista, millaista on elaa keskella rutiineja paivasta toiseen. Lahtemisen vaikeus on vaihtunut olemisen helppouteen.

Montañitasta matkaan tarttui Daniel, Chilen lahja ilmailualalle ja rakas naapurimme Jonas. Danny lahti takaisin Chileen torstaina ja tunnelmat olivat todella haikeat. Miten voi ihmiseen kiintya 1,5 viikossa niin
Huomenna lahdemme vahitellen kohti Perua ja Chilea, jossa suunnittelemme uuden vuoden viettamista. Suunnitelmat tosin tuntuvat vaihtuvan jatkuvasti, mikaan ei ole varmaa. Ja niin sen pitaakin olla!

Koska englantia ja espanjaa kayttaa jatkuvasti, tuntuu suomen kielella kirjoittaminen jo nyt niin haastavalta, etta on parempi antaa kuvien puhua puolestaan.