Viime keskiviikon lentomatka Helsingista Lontoon ja Miamin kautta Guayaquiliin oli fyysisesti helppo viimeista neljan tunnin lentoa lukuunottamatta, jonka aikana unenpuute ja penkin pureutuminen pakaralihaksiin paasi ottamaan yliotteen ja lyhentamaan hermojani hieman.
Oli ihana positiivinen yllatys, etta American Airlines tarjoili kaikilla lennoillaan myos kasvisruokaa ilman lisamaksua. Melkein jo maksoimme kumpikin 15 euroa Supersaverin palvelupaketista, jonka kautta olisi voinut toivoa kasvisruokaa lennoille. Onneksemme kerrankin myohaan asioiden hoitaminen oli kannattavaa.
Vahemman positiivinen yllatys oli, kun Lontoossa sain kunnian esitella laukkuni sisaltoa useammassakin tarkastuspisteessa matkalla Miamin-koneeseen. Huolellisista etsinnoista ja kyselylomakkeista huolimatta laukkuni, taskuni, lahkeeni, tukkani ja matkustusmotiivini olivat tarpeeksi puhtaita koneeseen nousemiseen! On hauskaa sattumaa, etta aiemmin, kun hiukseni olivat suorat, lentokenttien portit eivat soineet koskaan. Nyt, kun olen patukkapaa, portit soivat joka kerta.
Aikaero painoi pahasti paalle monta paivaa ja rytmit olivat aivan sekaisin. Kroppa ilmoitti seitsemalta illalla haluavansa nukkumaan ja taas neljalta yolla aamun tulleen. Nyt, 5 paivaa tulon jalkeen alkaa tuo Suomen 7 tuntia enemmman oleva sisainen kello sopeutua paikalliseen aikaan. Tosin Montañita, jossa nyt olemme, yrittaa yoelamallaan parhaansa mukaan saada rytmin flipautettua toiseen suuntaan ja melkein onnistuikin. Yrityksesta huolimatta on aamu tanaan alkanut puoli seitsemalta ja freesi hedelmalautanen tayttaa vatsaa. Ja voi miten ihanaa ruokaa taalla onkaan! Tuoretta lahiruokaa rakkaudella valmistettuna, a mi me gusta mucho.
