maanantai 13. elokuuta 2012

Summer catch up


Onpa paljon tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi oli asiaa! 

Thaimaasta Turkuun tultiin työtä tekemään ja nyt, yli vuotta myöhemmin uusi reissu häämöttää horisontissa ja on taas aika tallentaa tuntoja julkiseen muotoon. 

Pitkäaikainen sairaus valitettavasti uuvutti vanhan koneemme kovalevyn, joten suurin osa tänä vuonna otetuista kuvista lepää rauhassa, mutta lyhyesti voisi todeta viimeisen vuoden olleen mielenkiintoinen kombinaatio turkulaista arkea, salolaista työtä ja raahelaisia lomia ja lukuisia uusia kasvoja, joista osa jäi ja osa jatkoi muualle sekä uusia ajatuksia ja niiden yhteentörmäyksiä.

Nyt alkaa matkan ensimmäinen vaihe eli sen suunnittelu. Vaikka liikoja suunnitelmia kehotetaan välttämään, tiettyjä juttuja on kuitenkin tehtävä: lentojen kyttäys ja osto, suurinpiirteisen reitin päättäminen ja vapaaehtoisytyö- ja kielikurssimahdollisuuksien selvittäminen. 
Asuntoasiat Turussa selvinnevät syksyn aikana, toivottavasti saadaan pidettyä tää kämppä alivuokralaisten avulla. Se ois niin mahtavaa! Eli Fanni ja Teemu -> www.mol.fi :)

Vaikka tämä kesä on ollut säiden puolesta masentavin vuosiin, on se onneksi muistuttanut läsnäolostaan muutamien kauniiden päivien muodossa. Viikonloppuna Oodi-piknik keräsi kansaa kokoon Saloon ja mahtava auringonpaiste pelasti muuten hieman kuihtuvan oloisen tapahtuman. Seuraavassa kesäfiilistelyä vähän pidemmältäkin aikaa...


Mauan välitön ikävä

Devil in disguise

Enni, Fanni och åstranden i Åbo





Oodi 2012