Joulukuumme

Kuukausi vierahti ja blogia tarkeammat asiat valtasivat mielen. Velvollisuuksia pakoillessa kehittaa itselleen uusia aiheita joilla vaivata paataan, mutta niiden edessa ei tule taipua! Tassa kuitenkin pieni kooste menneesta kuukaudesta:

Bañosista jatkoimme kulkua kohti Cuencaa ja Vilcabambaa, aikomuksena lahennella Perun rajaa lahitulevaisuudessa. Cuenca haati meidat kylmyydellaan pois, kun taas Vilcabamba viehatti meita niissa maarin, etta viikko vierahti siella ilman ongelmia. Tutustuimme argentinalaisiin muusikoihin, jotka avasivat meille pienen palan maailmaa, jota tuskin olisimme muuten saaneet nahda. Vietimme Suen kanssa pari musiikin ja tanssintaytteista kauankaivattua tyttojeniltaa, joita en tule koskaan unohtamaan.

Pois Cuencasta

Jammin

Laiska iltapaiva Vilcabambassa

Jonas, jonka kanssa olimme nyt matkannneet pari viikkoa, lahti maanmiehiensa matkaan Perun viidakkoon, ja me kolme, mina, Ville ja Sue, jaimme viela pariksi paivaksi Ecuadoriin, jonka jalkeen otimme suunnaksi Pohjois-Perun Chachapoyasin. Rajanylityspaikkoja on kaytannossa kaksi, me valitsimme Zumban, syy selviaa alempana olevasta kuvasta.
Teimme pienen patikkaretken Kuélapiin, inkoja edeltaneiden chacha puya -intiaaninen raunioille. Maisemat olivat henkeasalpaavat ja ajatus raunioita asuttaneista "pilvien sotureista" epatodellinen. Vaistoin kaikkien kehoituksia, jopa vaatimuksia emme aio menna Machu Picchulle 3000 muun ihmisen kanssa, Kuélap 20 ihmisen kanssa oli meille tarpeeksi upea kokemus.

Lahes autiolla Perun rajalla

Kuélap

Chachapoyasista matkustimme todella nopealla tahdilla etela-Peruun, Cuzcoon.
46 tuntia bussissa on kokemus, jota en haluaisi hetkeen uusia.
Cuzco on kaunis vanha kaupunki, ainoastaan jatkuvat sateet latistivat hetkittain mielialaa. Tapasimme myos nelja motoristia, joista irlantilainen Sean on matkalla Alaskasta Argentinaan piskuisella Hondallaan. Sean  pitaa matkablogia ja onkin saavuttanut pienimuotoista julkisuutta irlannissa tempauksensa vuoksi. Tassa linkki Seanin blogiin: http://hondavstheworld.com/.
Nelja paivaa vierahti juhlien ja sairastelun siivittamana, ja mina ja Sue jatkoimme matkaamme Bolivian La Paziin Villen jaadessa viela Cuzcoon pratkajatkien kanssa ottamaan lomaa meista tytoista.
La Pazissa tapasimme saksalaisen Naïman, jonka Sue oli tavannut aiemmin Ecuadorissa ja jonka kanssa halusimme viettaa joulun. Naïma on yksi taman reissun ihmisista, jotka haluan sailyttaa elamassani, silla harvoin tapaa ihmisia, jotka tuntee jo ennen kuin edes tutustuu.

Ville saapui La Paziin parin paivan paasta ja paatimme viettaa joulun Sucressa, Bolivian nimellisessa paakaupungissa saksalaiseen tapaan. Saksalaisen perinteen mukaisesti jokainen meista osti yhden lahjan tietamatta kuka sen saa ja jouluaattona nopat paattivat puolestamme.

Bussimatka La Pazista Sucreen ei varsinaisesti alkanut kovin lupaavasti. Saavuimme bussiterminaaliin turhan myohaan ja ehdimme juuri ja juuri jattaa matkatavaramme linja-autoyhtion "lahtoselvitystiskille", maksaa ns. terminaalinkayttoveron ja loytaa bussin, kun Sue saa paahansa lahtea etsimaan vessaa (jota ei bussissa siis ollut). Minuutti myohemmin bussi starttaa, me kolme olemme siis edelleen bussin ulkopuolella odottamassa australialaista ystavaamme ja rahastajat kaskevat uudelleen ja uudelleen meidan nousta bussiin. Kuski ei korvaansa lotkauta, kun yritamme kertoa, etta ystavamme on viela tulossa ja etta seka hanen etta meidan matkatavaramme ovat jo bussissa. "Olkaa kiltti herra, hanen matkatavaransa ovat jo bussissa, emme voi jattaa hanta!" - mutta ei, se ei kuskia kiinnosta. Bussi lahtee liikenteeseen Ville ja Naïma kyydissaan yrittaen pidatella kuskia ja mina yritan juosta pitkin terminaalia Sueta etsimassa. Lopulta loydan Suen ja naemme enaa bussin takavalot. Kiitos terminaaliliikenteen onnistumme juoksemaan bussin kiinni ja loikkaamaan kyytiin. Olin varma, etta sydameni lopettaa toimintansa, silla en ole ylakoulun jalkeen pinkonut niin lujaa.

Joulun jalkeen mina ja Ville vaihdoimme Hostal Pachamamaan, silla halusimme saada keittion kayttoomme. Tytot seurasivat parin paivan paasta perasta, ja uudenvuodenaattona paasimme vihdoin grillaamaan!
Illalla havitimme toisimme, Ville vietti iltansa ranskalais-brittilaisessa seurassa ja mina australialais-saksalaisessa. Ilta oli kuitenkin onnistunut, edes yo huoneen ulkopuolella sijaitsevalla sohvalla ei haitannut. Ei, emme ole riidoissa, Villella oli avain, mutta puhelimien puutteen takia emme saaneet toisiimme yhtytta.

Baños

Montañita vaihtui keskimaassa Tungurahuan maakunnassa sijaitsevaan Bañosiin taman viikon maanantaina ja tarkoituksena oli tulla rauhoittumaan hetkeksi hektisen startin jalkeen.
Tata pienta kaupunkia ymparoi upeat vuoret ja vain puolen tunnin ajomatkan paassa sijaitsee edelleen aktiivinen tulivuori, joten maasto ymparilla on sanoinkuvaamattoman kaunista ja vehreaa.

On vaikeaa pukea sanoiksi tata tunnelmaa. Suomessa ollessa unohtaa, miksi sita matkustaa, mutta kun loytaa itsensa uimasta vesiputouksen alla, sateenkaari silmissa ja upeita ihmisia ymparilla, ei edes muista, millaista on elaa keskella rutiineja paivasta toiseen. Lahtemisen vaikeus on vaihtunut olemisen helppouteen.

Montañitasta matkaan tarttui Daniel, Chilen lahja ilmailualalle ja rakas naapurimme Jonas. Danny lahti takaisin Chileen torstaina ja tunnelmat olivat todella haikeat. Miten voi ihmiseen kiintya 1,5 viikossa niin? 
Huomenna lahdemme vahitellen kohti Perua ja Chilea, jossa suunnittelemme uuden vuoden viettamista. Suunnitelmat tosin tuntuvat vaihtuvan jatkuvasti, mikaan ei ole varmaa. Ja niin sen pitaakin olla!

Koska englantia ja espanjaa kayttaa jatkuvasti, tuntuu suomen kielella kirjoittaminen jo nyt niin haastavalta, etta on parempi antaa kuvien puhua puolestaan.

Saludos desde Montañita Ecuador!

Viime keskiviikon lentomatka Helsingista Lontoon ja Miamin kautta Guayaquiliin oli fyysisesti helppo viimeista neljan tunnin lentoa lukuunottamatta, jonka aikana unenpuute ja penkin pureutuminen pakaralihaksiin paasi ottamaan yliotteen ja lyhentamaan hermojani hieman.

Oli ihana positiivinen yllatys, etta American Airlines tarjoili kaikilla lennoillaan myos kasvisruokaa ilman lisamaksua. Melkein jo maksoimme kumpikin 15 euroa Supersaverin palvelupaketista, jonka kautta olisi voinut toivoa kasvisruokaa lennoille. Onneksemme kerrankin myohaan asioiden hoitaminen oli kannattavaa.

Vahemman positiivinen yllatys oli, kun Lontoossa sain kunnian esitella laukkuni sisaltoa useammassakin tarkastuspisteessa matkalla Miamin-koneeseen. Huolellisista etsinnoista ja kyselylomakkeista huolimatta laukkuni, taskuni, lahkeeni, tukkani ja matkustusmotiivini olivat tarpeeksi puhtaita koneeseen nousemiseen! On hauskaa sattumaa, etta aiemmin, kun hiukseni olivat suorat, lentokenttien portit eivat soineet koskaan. Nyt, kun olen patukkapaa, portit soivat joka kerta.

Aikaero painoi pahasti paalle monta paivaa ja rytmit olivat aivan sekaisin. Kroppa ilmoitti seitsemalta illalla haluavansa nukkumaan ja taas neljalta yolla aamun tulleen. Nyt, 5 paivaa tulon jalkeen alkaa tuo Suomen 7 tuntia enemmman oleva sisainen kello sopeutua paikalliseen aikaan. Tosin Montañita, jossa nyt olemme, yrittaa yoelamallaan parhaansa mukaan saada rytmin flipautettua toiseen suuntaan ja melkein onnistuikin. Yrityksesta huolimatta on aamu tanaan alkanut puoli seitsemalta ja freesi hedelmalautanen tayttaa vatsaa. Ja voi miten ihanaa ruokaa taalla onkaan! Tuoretta lahiruokaa rakkaudella valmistettuna, a mi me gusta mucho.

Tarkoitus on viettaa viela pari paivaa taalla ja jatkaa sitten matkaa pohjoisempaan Canoan kylaan. Siella vietamme ainakin kuukauden (eli joulun myos, luulisin) espanjaa opiskellen ja merta katsoen. Sopii!